perjantai 4. marraskuuta 2011

Kahdestoista kouluviikko

Maanantai: Ensimmäinen ajatus on, että miksi näitä koulussa tehtyjä asioita on niin vaikea muistaa alle viikon jälkeen. Todennäköisesti siksi että osa päivistä on ollut ihan turhaa haahuilua ja miettimistä. Maanantaina taidettiin kuitenkin tehdä huppuraitoja - jotka muuten näyttää yllättävän kivoilta - käytiin myös kosmetologiopiskelijoiden selkähieronnassa. Jossain vaiheessa iltapäivää luokkaamme pölähtää jotain tanskalaisia miehenalkuja, joiden pölähdyksen syytä ei kukaan tiedä. Näille tanskalaisille tehtiin sitten se meidän parturi-kampaajien sivelyhieronta hartioille. En ymmärrä miksi kampaajien pitäisi osata hieroa ja miksi me sitä näillekin tyypeille tehtiin, mutta mikäs siinä lihaksikasta tyyppiä hieroessa.

Tiistai: Leikeltiin hiuksia, niin harjoituspään kuin oikeidenkin ihmisten. Leikkasin luokkakaverin kanssa yhden pojan hiukset, joka ei tuntunut osaavan sanoa "kyllä" tai "ei" vaan "ehkä". Mulla oli myös ensimmäinen mummoasiakas, jonka leikkasin yksin. Ollaan suurin osa asiakastöistä tehty pareittain, mutta esimerkiksi leikkaaminen onnistuu nopeammin ja kätevämmin kun on vain yksi käsipari ja ajatusketju samanaikaisesti.

Keskiviikko: Leikattiin ja värjäiltiin miesasiakkaita. Aloitin taas päivän luokkakaverin parina, mutta jossain vaiheessa tuli niin tyhmä olo, että menin sitten kanssatekijän luvalla föönaamaan omaa harjoituspäätäni. Päivän ensimmäisestä työstä tosin jäi käteen ensimmäinen kestovärin teko, vaikkei se nyt kovin eroakaan kevytväreistä, joita ollaan nyt jonkun verran tehty. Koska minulla ei päivän aikana ollut omia asiakkaita niin kulutin päiväni pääasiassa harjoituspäiden kanssa. Föönauksen lisäksi leikkasin jonkun hylkäämän naispään hiukset nätimmäksi ja kokeilin kolmanteen kampausta. Ajatus kampauksessa oli kiva, mutta toteutus ihan liian suttuinen. Koska olin selvästi ahkeralla päällä, tasoitin myös erään naisasiakkaan hiukset ja lyhensin otsatukkaa. Nää kaks asiaa on sinällään ihan helppoja, kunnes joku toinen tulee neuvomaan kuinka minun pitäisi leikkaus tehdä, vaikka tiedän sen itse varsin hyvin ja olen kuitenkin ihan ok leikkaaja.

Torstai: Oli pitkästä aikaa lyhyempi päivä, mentiin kymmeneen ja päästiin jo kolmen aikaan. Leikattiin lyhyttä naisten tukkaa harjoituspäälle. Lopputulos oli ihan jees, mutta eihän mikään nyt näytä oikeasti kauhean hyvältä sillä tönköllä harjoituspäällä, varsinkaan kun leikkausta ei aina voi tehdä ihan loppuun asti eli ei voi ohentaa niin paljon kuin tarvitsisi, että jää leikattavaa seuraavillekin päiville.

Perjantai: Lyhyt päivä. Leikattiin veistä käyttäen sama leikkaus kuin torstaina, mutta luonnollisesti lyhyempänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...