lauantai 21. tammikuuta 2012

2. työssäoppimisviikko

Maanantai: Päivä oli kaikenkaikkiaan ihan mukava ja ripeästi menevä. Harmi vain ettei kaikki päivät tule olemaan samanlaisia, sillä harjoittelijalle ei riitä töitä ja varsinaista henkilökuntaa ei ole tarpeeksi pitämään mua kiireisenä. ;) Eli värjäsin kahden vakituisen työntekijän tyvet. Toisen värjäsin Wellan color touchilla (1:2) ja toisen L'Oréalin richesse-kevytvärillä (1:1,5). Oikeastaan L'Órealia en itse edes sekoittanut tai valinnut, mutta pääsinpähän käyttämään. En ole kyseistä merkkiä aiemmin käyttänytkään opintojen aikana, mutta tuoksun perusteella olen kyllä jonkun kaverin hiukset samalla värillä ikuisuus sitten värjännyt. Opin sen, että vaikka Wellan sanotaan olevan varma, helppo ja kestävä niin se varmuus on mun mielestäni vähän kyseenalaista. Kun Goldwellin väreistä valitsen tietyn värin niin tiedän aika tarkasti lopputuloksen, kun taas valitsen Wellan niin ilmeisesti värin valinta täytyy tehdä ottamalla joko asteen tai kaksi tummemman/vaaleamman sävyn, että päädytään suunnilleen siihen mihin on pyritty.

Opin myös että mun suuntavaistoni ei olekaan niin hyvä kuin olen kuvitellut sen olevan. Esimerkiksi Madridista selvisin suuntavaistollani loistavasti. Katson matkan alussa karttaa muutamia kertoja ja osasin katsomallani alueella kulkea mainiosti ilman opasteita tai muita lisäapuja. Sen sijaan olen eksynyt Tukholman Ikeassa ja tänään eksyin Nordeaan. Mun piti oikeasti kysyä miten pääsen ulos kun olin saanut suuntavaistoni jotenkin erityisen solmuun ja se pääovi oli ihan oikeasti vähän sivussa. :D

Tiistai: Sain harjoitteluohjaajaltani kampausniksejä mm. tupeeraukseen ja kampauksen silottamiseen. Tein myös elämäni toisen Kérastase-tehohoidon ja sen jälkeen tein erikoisen ja helpon löysän lettikampauksen harjoittelunohjaajalleni. Harmi ettei mulla ollut kameraa mukana, mutta idea oli kuitenkin, että tehdään normaalia ranskanlettiä, mutta letittäessä hiuksia nostetaan koko ajan hieman ylös eli kun letti lasketaan alas niin hiukset eivät menekään päätä myöden. Yleisilmeeltään kampaus oli jotenkin vanhatava (vai johtuiko se vaan kantajastaan), mutta hauska. Opettelin myös käytämään jättimäistä lapioharjaa. Tavallaan tuttu väline, mutta sen käyttö on mulla ollut jotenkin kömpelöä, nyt sain siitä kuitenkin kiinni.

Keskiviikko: Opettelin paikat suoravärit, katsoin ja kyselin kuinka kiharahiuksiin tehdään tasausleikkaus. Tein ripsien- ja kulmien värjäyksen ja muotoilun, asiakas kuulosti erittäin tyytyväiseltä, vaikka väri ei meinannut alaripsiin aluksi tarttua. Huomasin tykkääväni noista värjäämisistä. Ne ei ole mitenkään puuduttavan pitkiä juttuja ja ne on juuri sopivaa näpräämistä mulle.

Mulle on monet kampaajat sanoneet, että Wellan värit on todella helppoja ja varmoja. En ole ollut varma siitä helppoudesta, sillä värinvalinta tuntuu perustuvan arvailuun ja en todellakaan ole siitä varmasta, sillä aika monella asiakkaalla on nyt jäänyt tyvi kuultamaan läpi, olipa ne tehty kesto- tai kevytvärillä. Kevytvärin ongelma tosin voi olla ihan vain siinä, että tuossa paikassa kevytvärit tehdään pesemättömään hiukseen, vaikka suositus on pestyihin hiuksiin. Kestoväri pitäisi silti pystyä laittamaan pesemättömään hiukseen. Huomasin myös, että suuri osa väreistä tehdään kevytväreillä, vaikka olen kuvitellut, että niitä käytetään vähemmän.

Torstai: Torstaina selvisi, että lyhyellekin hiukselle voi tehdä tasoitusleikkauksen. Katselin vierestä kun ohjaajani teki spiraalipermanenttia ja opin pari uutta juttuakin esimerkiksi sen, että latvat rullataan ensin hieman itsensä ympärille, sitten vasta rullalle. Tosin väitän, että tuo latvojen rullaaminen vaikuttaa kiharan ulkonäköön, sillä mallinukelle tehty spiraalikihara näytti paljon paremmalta, tämä kun ei ulkonäöltään eronnut siitä kasarikäkkärästä.

Perjantai: Tuotemyyntiä ja kampauskirjojen tutkimista. Yllätyin myös siitä kuinka vähän kampaajat todella tietävät/välittävät inci-asioista, esimerkkinä se, että työkavereideni mielestä Four Reasonin hair powder ja duster ovat kummatkin sama asia eli muotoiluun tarkoitettu hiuspuuteri ja ne ovat todellisuudessa ihan eri asia, vaikka mun mielestäni dusterkin oli jossain vaiheessa hair powder. Tarkempaa juttua ajattelin asiasta kirjoitella ensi viikolla.

Lauantai: Olin poikkeuksellisesti lauantain töissä, sillä lauantai on kuulemma kiireinen päivä. 9-12 muutimme hyllyjen järjestystä ja siivosimme varastoa eikä mitään kiirettä ollut havaittavissa. Loppupäivä koostui lähinnä mallikirjojen lueskelusta ja tuotemyynnistä. Se kiireinen hetki osui jonnekin klo 15-16 välille. Tein kyllä myynnin suhteen ihan hyvän saaliin, sillä voitin ilman mitään oikeaa kilpailua kaksi vakituista työntekijää. Myin muun muassa yhden liikkeen kalleimmista shampoista ja onnistuin myymään color maskin kyselijälle toisen tuotteen. Tämä kyselijä valitteli kuinka kc:n color mask on meillä vitosen kalliimpi kuin jossain muualla, kun asiakas oli jo melkein lähtemässä ulos, myin hänelle toisen, pienemmän ja suhteessa paljon kalliimman vastaavan tuotteen. Päivä meni loppujen lopuksi ihan rivakasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...