maanantai 30. tammikuuta 2012

Varsinainen maanantaisoturi

En ole taaskaan tehnyt mitään varsinaisia uudenvuodenlupauksia, mutta olen silti tehnyt toistamiseen päätöksen jonka myötä aion saada itselleni fyysisesti ja henkisesti parempaa oloa pienillä ja isommillakin jutuilla. En ole ikinä varsinaisesti ymmärtänyt ihmisiä, jotka sanovat aloittavansa vaikkapa laihduttamisen ensi viikolla, joulun jälkeen, kesän jälkeen jne. eli aina jonkun jälkeen. Itsehän olen niitä ihmisiä, jotka aloittavat jotain heti ja seuraavana päivänä unohtavat aloittaneensa jotain.

Sainkin veljeltäni lainaan kirjan kahvakuulatreeniä varten. Kirjan pääpaino ei ole siinä kahvakuulaharjoittelussa vaan yleisesti elämäntapojen muuttamisessa ja siitä miten se aloitetaan. Kirja on Kukka Laakson ja Varpu Tavin Maanantaisoturit. Ehkä yksi tärkeimmistä jutuista kirjassa on kuitenkin se perinteinen: elämänmuutosta ei aloiteta kertarysäyksellä vaan pienissä erissä.
Päätinkin että mun tavoitteenani on päästä vielä tämän vuoden aikana sellaiseen fyysiseen kuntoon johon olen tyytyväinen ja hoitaa sellaisia pikkujuttuja kuten päänsärkyjeni syitä, sen sijaan että auttaisin oireita häviämään särkylääkkein. Viimeisen vuoden ajan mun liikkumiseni on ollut mitä sattuu, joten kunto on kammottava eikä peilikuvakaan ihan miellytä. Ruokailutottumuksetkin on muuttuneet kesästä vain huonompaan suuntaan. En ehkä saa sitä lukioajan sixpackia takaisin, mutta se ei olekaan päätavoite, yleinen hyvinvointi on. Ajattelinkin, että teen yhden pienen muutoksen tai asian viikossa edistämään omaa hyvinvointiani. Asioita listalla siis esimerkiksi liikunnan lisääminen, valmisruokien vähentäminen, optikolla käyminen ja aivot narikkaan -hetket, jotka ei pyöri koulun, töiden tai murehtimisen ympärillä.

Ensimmäinen juttu näistä oli se, että vietin viimeviikkoisen sunnuntain vapaapäiväni käyden Tampereella tapaamassa kavereita, veljiä ja serkkuani. Vierailun varsinainen tarkoitus oli tehdä muotit minikiskoa varten, sillä ilmeisesti purentavikaisena olen narskutellut hampaani aika pahaan kuntoon. Minikiskolla yritetään myös saada purentavian aiheuttamat maratonipäänsäryt kuriin. Mikään loppuiän ratkaisuhan se ei ole, mutta jostain on lähdettävä.

Tämän viikon aikana taas olen ostanut itselleni uuden tyynyn, jonka puolestaan toivoisin auttavan kaikenmaailman jumien vähentämisessä.

Kuvitukseksi meinasin laittaa kuvan uusista kiskoistani ja hampaistani, mutta se olisi ollut ihan liian järkyttävää kamaa, joten jäätte tälläkin kertaa ilman kuvia. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...