Maanantai: Meillä kävi Simin edustaja pitämässä pitkää esittelyä tuotteistaan. Täytyy kyllä sanoa että tämän viikon loppuun mennessä kaikista näkemistäni esittelytilaisuuksista Sim on se, jolla homma on ihan oikeasti hallussa. Siis markkinointimielessä ainakin. Saatiin isot nivaskat esitteitä ja neljä kappaletta näytepulloja. Edustajat eivät olleet nyrpeitä vaan ystävällisiä ja puhuivat ihan oikeaa asiaa ja päivän aikana pääsimme kokeilemaan joitain tuotteita ja kaiken lisäksi meille vielä esiteltiin hiustenpidennyksiä niin, että niitä laitettiin muutaman opiskelijan hiuksiin kiinni. Siis ihan oikeasti Sim, teillä selkeästi on ymmärretty jotain markkinoinnista. :) Simillä tykkään myös siitä, ettei heillä ole voimakkaita tuoksuja ja ainakin DermaSyd on täysin hajusteeton. Vinkkinä meille kerrottiin, että DermaSydin tuotteisiin voi lisätä omaa lempiparfyymia (EdP) jos niitä haluaa hajustaa.
Tiistai: Asiakaspalvelupäivä, jolloin otin itselleni leikkausasiakkaan. Jännitin ihan älyttömästi ja leikkauksessa meni ihan uskomattoman pitkään, sillä hius oli sentyyppinen että se ei asetu mihinkään vaikka mitä teet (luonnontaipuisa). Sain kuitenkin työn kunnialla loppuun vaikka käytetty aika olikin turhauttavan pitkä (varmasti myös asiakkaalle). Oppimassa me kuitenkin olemme, joten ei kai voi olettakaan että kaikki menee aina nopeasti.
Keskiviikko: Toinen asiakaspalvelupäivä. Tein osapermiksen pitkään, hyvin haperoon vaaleaan hiukseen. Kiharasta tai oikeastaan laineista tuli sitä mitä oli ajateltukin, mutta valmiiksi huonokuntoinen tukka ei ihan tykännyt permiksestä, joten siitä tuli entistäkin hapsottavampi ja karheampi.
Torstai: Meillä taisi olla teoriapäivä, jonka aikana käytiin pääasiassa kurssisisältöjä.
Perjantai: Goldwellin esittelijä kävi esittelemässä tuotteita, joita olemme syksystä asti käyttäneet. Esittelijä oli jotenkin nyrpeä ja poissaoleva. Mieleen jäi pääasiassa suihkevahan käyttö. Goldwellin suihkevaha on mun mielestäni yksi parhaimpia merkin tuotteita, mutta se kuinka paljon ja mihin tarkoitukseen esittelijä sitä käytti oli jo vähän liikaa. :D Loppupäivästä laitoimme toistemme hiuksia esittelijän tuotteilla ja mun hiukset näyttivät liiallisen vahan käytön jälkeen vielä likaisemmilta kuin ennen pesua ja ne tuntuivat nahkeammilta kuin kumihanskat märässä kädessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti