keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kosmetiikkaa miehelle


Tykkään antaa ihmisille lahjoja silloin kun keksin ihan superosuvia lahjoja. Usein kyllä keksinkin osuvat lahjat, mutta jos en keksi, en niitä annakaan. En näe syytä lahjoa ketään puolivillaisilla jutuilla.

Multa löytyy kotoa mies, joka osaa arvostaa myös kosmetiikkaa. Erikoistempien tai "erikoistempien" juttujen kohdalla lahjan kanssa pitää monesti antaa selite, joka kertoo miksi tuotetta tarvitaan. Kun "miksi" on saatu auki, kaikki kyllä tulee käyttöön. Kun on parranajosta kyse, sitä selitettä ei tarvita, tässä kohtaa mies kyllä tietää paremmin kuin minä.

Olen aikanaan antanut valmiin parranajosetin, johon kuului vanhanaikainen partaveitsi. Sen käyttö vaatii vähän opettelua ja totuttelua, mutta on monesti huomattu, että veitsi tekee parempaa jälkeä ja sänki tulee ainakin puoli päivää myöhemmin! :D Superbonuksena tietysti se, että koska veitsi aina vähän kuorii ihoa, sisäänkasvaneita karvoja tulee vähemmän.

Alusta asti veitsen kanssa on ollut käytössä the Body Shopin parranajotöhnä. Se on tosi riittoisaa ja täyteläisempää kuin perusvaahto. Hetki sitten meillä vietettiin syntymäpäiviä ja en voinut vastustaa kiusausta kun näin Molton Brownin partasaippuan ja vaahdotuskipon.


Molton Brownin tuotteet tehdään Briteissä ja on mulle aika uusi tuttavuus. Joulukalenterissani oli yksi Molton Brownin suihkugeeli ja sen perusteella kuvittelisin, että tuotteiden tuoksut on merkillä iso juttu. Mies osasi arvostaa lahjan kauneutta ja vanhan ajan fiilistä. Tuoksu on miehekäs, mutta sopivan miedolla tavalla. Kokemuksia saippuasta ei kuitenkaan vielä ole, koska käyttäähän tätä ei ole voinut ennen kuin tuote on kuvattu. Olenkin monena päivänä joutunut kuuntelemaan kehoitusta kuvata tuote. Käyttöön tämä halutaan.

Miten teillä käy yksiin mies ja kosmetiikka?

4 kommenttia:

  1. Meillä mies ja kosmetiikka ei käy yksiin. On dödö ja on suihkushampoo ja siinä se. :D

    VastaaPoista
  2. Mä ostin poikaystävälle joululahjaksi sellaisen vanhan kunnon höylän (ei siis mikään marketin gillette), mutta se on jäänyt aika vähälle käytölle. Ehkä pitäisi ostaa kunnon saippuat ja muut härpäkkeet lisäksi, niin höylä saisi arvoistaan käyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Seuraavaks tosiaan tykötarpeet mukaan, ehkä se siitä tulee enemmän käyttöön. :)

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...