perjantai 25. toukokuuta 2012

33. kouluviikko

Maanantain ja tiistain olin poissa todennäköisesti siitepölyjen aiheuttaman kuumeen ja heikotuksen takia. Normaalikeväänä/-kesänä olen syönyt muutamana päivänä allergialääkkeen ja se on ollut siinä, nyt tuntuu ettei mikään riitä. Sais mennä jo.

Keskiviikkona istuin koko päivän penkissä, aamupäivästä mulle laitettiin hiuksia kuntoon ja iltapäivästä istuin mallina kun tehtiin disco-meikkiä. :D En kerinnyt itse tekemään mitään ja olen kaksi meikkiä jäljessä.

Torstaina heti aamusta askartelimme ehostuksen työsuunnitelmia eli piirreltiin meikeillä paperille. Nyt pitäisi osata toteuttaa meikki sen suunnittelman mukaan. Loppupäivän olin taas yrityksessä harjoittelemassa ja kohtasin täitä, en tosin mun omalla asiakkaallani.

Perjantaina tehtiin lämpörullakampauksia ja päästiin aikaisin. Sain muuten stipendin eli muutamia kampoja, pari harjaa ja kapan, koska olen ollut ahkera ja kiinnostunut kaikesta, mitä ne perinteiset nyt on. Kevätjuhlahan meillä on vasta ensi viikon torstaina, mutta olen silloin taas harjoittelussa. Niin ja iltapäivästä pääsin vielä kosmetologiopiskelijan tekemään spa-jalkahoitoon, sillä hän harjoittelee johonkin kisoihin. Sääkin on ihan kesäinen. Pessimisti jo miettii että onko huominen vastapainoksi sitten jotenkin huono päivä...

3 kommenttia:

  1. mulla oli myös maanantaina aivan sietämätöntä allergiaa. koko naama oli ihan turvoksissa ja punainen - jostain syystä kuitenkin menin kouluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Tota siitepölyä on kyllä ihan käsittämättömät määrät. Oon kuullu kuinka sellaisetkin, joilla ei normaalisti ole yhtään mitään ovat joutuneet syömään allergialääkkeitä. Onko sulla yhtään helpottanut? :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista