sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kestävät kiharat

Nyt kun kesä ja kesän juhlat lähestyy, niin tässä olisi jokunen vinkki kestäviin kiharoihin. Jokainen hius on vähän erilainen ja kihara kestää joissain hiuksissa paremmin kuin toisissa. Mun kokemuksella jokaisen hiuksen saa kuitenkin kestävälle kiharalle!


Aloitetaan ihan alusta, siis pesusta.
Pesutuotteina kannattaa käyttää ihan perustuotteita, ei mitään liian hoitavaa tai sellaista, joka tekee hiuksen turhan raskaaksi. Joskus käytän pesuun syväpuhdistavaa shampoota, jotta saan kaikki kuivashampoot ja liat varmasti pois, mutta ihan tavallinen shampoo riittää. Hoitoainetta käytän lähinnä selvittämiseen, liika hoitoaine tai liian hoitava hoitoaine tekee hiuksen niin raskaaksi, että kihara ei jaksa pysyä. Näitä kestäviä kiharoita yleensä tehdään vain satunnaisesti, joten saatan jättää hoitoaineen kokonaan poiskin. Kerta ilman hoitoainetta ei varmasti saa kenenkään tukkaa hengiltä.


Kosteaan tukkaan lisään vielä sopivan määrän itselleni soveltuvaa muotovaahtoa. Kuivaus tapahtuu joko niin, että annan hiusten edellisenä iltana kuivua ihan itsestään tai niin, että kiharrus ei tapahtu ihan heti föönikuivauksen jälkeen. Föönauksenkin jälkeen tukkaan jää jonkin verran pesusta tullutta kosteutta. Mikäli tukan kihartaa välittömästi föönauksen jälkeen, kihara todennäköisesti lähtee suoristumaan ennenaikaisesti. Hiusten täytyy siis kiharrusvaiheessa olla täysin kuivat!

Kiharat saa joko lämpörullilla tai jonkinlaisella lämpölaitteella esim. perinteisellä kihartimella tai muotoiluraudalla.


Lämpörullilla homma toimii näin: Hiukset kostutetaan hyvin kevyesti jollain pitoa tuovalla muotoilunesteellä esim. lämpösuoja. Huomioi tuotetta valitessasi, että haluat kiharoita, etkä suoraa tukkaa. Vaikkapa Goldwellilla on kaksi samantyyppistä muotoilutuotetta, joista toinen on kiharoille ja toinen suoralle hiukselle. Suoralle hiukselle tarkoitettu tuote tekee hiuksesta hieman raskaamman, jolloin kihara ei välttämättä jaksa pysyä kiharana. Lämpörullat tulee lämmittää ihan reilusti, liian lyhyt lämmitysaika ei tee parasta lopputulosta. Hiukset rullataan niin, että rullattava osio on suunnilleen samankokoinen kuin itse rulla. Sitten tulee se tärkein osuus: Anna rullien jäähtyä täysin! Rullat tai hius ei saa olla poistovaiheessa yhtään lämmin. Kun hius on jäähtynyt, rullia voi alkaa irrottaa niskasta alkaen. Samalla jokaisen osion voi käydä keskivahvalla lakalla läpi. Avaa kaikki rullat, muotoile kampaus ja viimeistele lakalla.


Kihartimilla tukan muotoilu tapahtuu seuraavasti: Hiukset voi käydä kauttaaltaan läpi lämpösuojalla, jonka tarkoitus ei niinkään ole suojata lämmöltä, vaan toimia muotoilevana tuotteena. Tämä antaa kiharalle kestävyyttä ja kiiltoa. Osiot kannattaa poimia raudan levyisinä, näin laitteen ei tarvitse kerralla yrittää lämmittää turhan isoa määrää hiuksia ja kihara muodostuu parhaiten. Kampaa osio läpi ja suihkauta osioon tarvittaessa vielä raudan alle sopivaa lakkaa juuri ennen kiharrusta. Kiharruksen jälkeen asettele hiusosio paikalleen ja annan jäähtyä! Älä näpelöi hiusta yhtään, ennen kuin se on täysin viileä.


Kiharan voi myös jättää viilenemään pienellä klipsillä "rullalle". Kun kihara on jäähtynyt, suihkauta hieman keskivahvaa lakkaa ja avaa seuraava kerros. Muotoile kampaus ja viimeistele lakalla. Pitkän hiuksen voi vielä tarvittaessa "päällystää" jollain voidemaisella tuotteella, jotta kihara varmasti pysyy koko päivän. Tai latvoihin voi laittaa kevyesti jotain silottavaa tuotetta.


Kiharat aina aukeavat jonkin verran, joten lähtökohtaisesti on hyvä tehdä vähän liian tiukka kihara, kuin liian löysä. Toisaalta on hyvä muistaa, että oikein pitkässä (ehkä lapaluiden alle menevä) ja paksussa tukassa on niin paljon painoa, että on lähes mahdotonta saada kestävä kihara ihan koko pituudelle.


Kampauksen voi vielä viimeistellä ohuella kerroksella kiiltosuihketta. Muista kuitenkin, että liika kiiltosuihke saattaa liuottaa lakkaa auki. Mutta pieni määrä ei yleensä haittaa.

Sitten vaan kokeilemaan!

John Frieda, Kevin Murphy, Big Sexy Hair ja Rich -tuotteet saatu

3 kommenttia:

  1. Laitatko muotovaahdon siis ennen kuivausta vai ymmärsinkö oikein? Eikö se saa hiukset tönkkösuoriksi?

    Teen itse yleensä sormikiharoita, jolloin se föönauksen jälkeinen piilokosteus on vain hyväksi. :) Mutta jotain pitoa olisi tuulisia ja kosteita päiviä varten kyllä saatava lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein ymmärsit! Laitan tosiaan vaahdon kosteisiin hiuksiin ennen kuivausta, föönillä kuivatessa voi jo aloittaa kiharruksen mm. pyöröharjalla. Vaahdoissa on tosi paljon eroja. Osa tekee ihan tönköiksi ja osaa ei huomaakaan. Toinen juttu on tietysti se vaahdon määrä. Käytän omiin, puolipitkiin hiuksiin noin golfpallon kokoisen nokareen. :)

      Poista
    2. Vaahtoa voi laittaa myös sormikiharoiden kanssa, tuo varmasti pitoa ja kunhan malttaa kuivattaa täysin kuivaksi, niin tulee hyvät. Sormikiharat on kyllä mainio tapa! Ei tarvi lämpöä tai erikoisia välineitä.

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...