tiistai 20. joulukuuta 2011

Kuivashampookokemuksia

Olen kirjoittanut pari juttua kuivashampoista aiemmin kun jokaiselta merkiltä ei vielä ollut omaansa ja halusin ettei kaikki käyttökokemukset olisi hajallaan niin ajattelin yhdistää ne yhdeksi ja samaksi jutuksi.


Kuivashampoo on tuote jonka olemassaoloa toivoin jo kymmenvuotiaana. Omat hiukset näyttää likaiselta ja rasvaiselta jo alle päivä pesusta ja pesuvälin pidentäminen ei ole auttanut asiaa yhtään. Olen tässä koulun edetessä tainnut tajuta miksi esimerkiksi Ostolakossa-blogin Virve on kehunut Biozellin kuivashampoota ja mulla se taas ei toiminut yhtään. Kun minä sanon, että mun hiukset on likaiset ja rasvaiset niin ne todella näyttävät siltä. Kun luokassa joku valittaa kuinka hänellä on likaiset ja rasvaiset hiukset niin ne yleensä näyttävät ja tuntuvat samalta kuin mun puhtaat hiukset eli täysin puhtailta, siisteiltä ja sileiltä. Kysymys on ilmeisesti nimenomaan vain siitä etten ole tajunnut miten eri tavalla ihmiset luokittelevat hiukset likaisiksi.

Kokemukset ovat vuosilta 2009-2011
Ensimmäinen kokeilemani kuivashampoo, joka käteeni osui oli Biozell (100ml, noin 4,90e). Kätevänkokoinen pullo, mutta se olikin se paras asia koko shampoossa. Haisee ihan lakalta ja hiukset pysyvät puhtaamman näköisinä noin pari tuntia. Ei kyllä tee hiuksia valkoisiksi, mutta ei tee paljon muutakaan.

Seuraavana kokeiluun otin Toni&Guy-kuivashampoon (200ml, 14,90e) ja se toimi kuin unelma! Ei jättänyt mun suomalaisenruskeita hiuksiani mitenkään vaaleiksi ellei innostunut liikaa, vaaleuden sai nopeasti harjattua pois ja lopputulos pysyi ainakin yhden päivän hyvänä, mukaanlukien liikuntasuoritukset. Tää oli myös todella riittoisa, koska sitä ei tarvinut käyttää kovin paljon. Tuoksu on todella outo, sellainen puuterimaisen mummomainen, mutta häviää nopeasti.

Tony&Guyta ostin uudemmankin kerran:
Harmittaa kovasti että en ennen ensimmäistä käyttökertaa testannut sitä ollenkaan, lopputuloksena oli hiukset, jotka näyttivät likaisemmilta kuin ennen kuivashampoon käyttöä. Ajattelin että olin vain käyttänyt sitä liian vähän /ravistanut liian vähän tai että yleensäkin vika on mussa. Kokeilin shampoota vielä moneen kertaan ja lopulta tajusin kokeilla sitä kädelleni, lopputulos: purkista tulee valkoista limaista möhnää eikä sellaista kuivahkoa puuteria kuten aiemmin. Kävin vaihtamassa pullon Kicksissä, myyjä katsoi mua pitkään epäillen, testasi sitä kädelleen ja katsoi mua edelleen epäilevästi, lopulta kuitenkin vaihtoi pullon uuteen. Pullo oli siis selkeästi jotenkin viallinen. Uusi shampoo toimi jo ihan eri tavalla, pullosta ei tullut enää pelkkää valkoista töhnää vaan nyt sitä kuivaa puuteriakin oli mukana, lopputulos ei kuitenkaan yltänyt siihen, mitä ensimmäinen käyttämäni pullollinen oli. Epäilen saaneeni pullon viallisesta erästä, nyt vaan en tiedä onko se vika nimenomaan tässä pullossa vai siinä ensimmäisessä. Joka tapauksessa ole varma uskallanko kolmatta kertaa pistää viittätoista euroa tähän tuotteeseen.

Annoin reippaasti myöhemmin Tony&Guylle vielä kolmannen mahdollisuuden ja vaikutti siltä että viallinen pullo olikin se ensimmäinen, sillä muut kokemukset tästä shampoosta ei ole olleet lähellekään yhtä hyviä kuin mitä ensimmäisellä pullolla vaikka likaisuus ja rasvaisuus ei ole muuttunut mihinkään pullojen välillä.

Tony&Guy-pullojen välillä otinkin kokeiluun paljon hehkutetun Klippoteketin (200ml, 4,90e). Hinta ainakin oli kohdillaan! Tuoksu on ihan mahtava, sellainen raikas omena, ei mikään tigimäisen ylimakea vaan ihan oikeasti raikas eikä ala päivän aikana ärsyttämään ainakaan omaa, jokseenkin hajuherkkää, nenääni. Tässä kuitenkin ongelmana on se, että hiukset tulevat heti vaaleiksi ja harjaamiseen menee aika paljon aikaa. Toni&Guyn harjasin pois alle puolessa minuutissa, mutta tämän kanssa hommaan menee vähintään kaksi minuuttia. Koska Klippoteket täytyy harjata pois aika tarkasti ei lopputuloskaan kestä kovin pitkään, sillä hiuksiin ei jää mitään, joka voisi imeä tulevan lian ja rasvan itseensä. Tässähän on myös muotoilutuote samalla, joten tällä saa esim. nopeaa kohotusta tyveen.

Schwarzkopf got2be rockin'it encore fresh dry shampoo 200ml n. 8 euroa
Ihan ok tuote, mutta mun likaiseen hiukseeni täytyy käyttää todella paljon, jolloin hienojakoinen suihke meinaa jättää harmaat merkit olemassaolostaan. Tuoksu on vessanraikastinmainen, eli samalla jotenkin raikas, mutta silti täysin tunkkainen.

Batiste dry shampoo original 50ml (30g)
Tämän ostin matkapulloksi Asokselta talvella 2010. Ihan toimiva nimenomaan hätätapauksessa, mutta tämä jättää todella helposti valkoisen jauhepinnan hiuksiin, tätä joutuu siis harjaamaan pois aika pitkään. Kokeilin myös ruskeaksi värjättyä Batistea ja se toimi vähän paremmin omissa hiuksissani. Pelkäsin tosin että väri varisisi tai tarttuisi vaatteisiin, mutta yhtään tahraa en huomannut aineen tekevän.

Swiss o-par frottee kuivashampoo 30g, n. 4,5 euroa
Ponneaineeton. Hankala käyttää esim. ohimoilla juuri sen takia, että tuotteessa ei ole ponneainetta. Jos haluaa käyttää muuallakin kuin otsatukassa niin tuotetta on melkein mahdotonta olla levittämättä koko päähän, jolloin tarvitaan ankaraa harjausta, sillä tämäkin on todella hienojakoista ja jättää valkoiset jäljet. Parhaiten tää toimii sellaisissa kohtuullisen puhtaissa hiuksissa niin, että aine sirotellaan ensin kammalle ja kammataan hiuksiin (ja ylimääräiset toki pois).

Jos muotoiltuoteominaisuus ei haittaa niin näistä paras hinta-laatusuhde mun mielestäni on ollut Klippoteketissä. Harmi vain etten ole tätä viime aikoina enää kaupan hyllyllä nähnyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...