keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Oletko miettinyt millä peset pyykkisi, osa 2

Edellisellä kerralla huusin pesukoneen merkityksestä vaatteiden kestävyydessä. Tänään aion esitellä teille erään koulutehtävän osan. Alkusyksystä minun piti tehdä pieni selvitys siitä, mitä tahranpoistoaineet sisältävät, mitä ne lupaavat ja kaikkea muuta mitä purkenkyljestä lukemalla selviää. Oon aina miettinyt sitä, että jos esim. Vanish mainosten mukaan toimii hapella niin eikö riittäisi että tahraa liottaisikin vaikka soodavedessä ja innostuin kokeilemaan asiaa, joten tein pienen leikkimielisen testin asioilla, joita löysin kaapista.

Hieroin kangaspaloihin Elizabeth Ardenin hyttysmyrkyltä haisevaa värillistä huulirasvaa ja kokeilin kolmea eri ainetta: Sonett-sappisaippuaa (ikivanha versio, uusi ei mun mielestäni ole ihan yhtä hyvä), ruokasoodaa ja Vanish oxi action crystal white jauheena (miksi näillä pitää olla niin pitkät nimet). Kastelin kaikkki, hieroin yhtä sappisaippualla, muut laitoin Vanishin ohjeilla ja annoin kaikkien lillua vedessä Vanishin ohjeen mukaan 12 tuntia, joka olisi maksimiaika, tässä tulos, pahoittelen kuvan kammottavaa laatua:

Numero 1: pelkästään liotus vedessä
Numero 2: sappisaippua
Numero 3: ruokasooda
Numero 4: Vanish crystal white

Tulos varmasti olisi hieman parempi jos kangaspalat vielä heittäisi pesukoneeseen, mutta halusinkin nähdä mihin pelkkä liotus pystyy, sillä sen pitäisi olla riittävä. Ehdottomasti paras tulos siis tuli pääasiassa rasvaa sisältävän sappisaippuan kanssa, tässä tosin sappisaippualla oli tietynlainen etulyöntiasema tahran kanssa, sillä niin kuin yläasteen kemiakirjani sanoi: sillä se lähtee millä on tullutkin (puhui kai kynsilakasta). Se hienous tässä kuitenkin oli se, että melkein yhtä "hyvä" tulos tuli sillä Vanishilla ja pelkällä ruokasoodalla. Myönnän että onhan noissa ero, mutta joka tapauksessa jos tuo olisi vaate, se vaatisi lisää toimenpiteitä.

Tässä vielä vertailun vuoksi se, mitä Vanish ja sappisaippua sisältävät:
Vanish oxi action Crystal White
> 30% happea sisältäviä valkaisevia ainesosia
< 5% ionittomia tensidejä, anionisia tensidejä
entsyymejä
zeoliitti
optinen kirkaste
hajusteet

Sonett-sappisaippua (uuden version sisältö)
palmu- ja kookosrasvasta keitetty saippua, naudan sappi, klorofylli

Oletko miettinyt millä peset pyykkisi

Ootteko koskaan ajatelleet pesukonetta jolla pesette pyykkinne? Tiedän, kuulostaa aika mitättömältä asialta, mutta ei se nyt kuitenkaan ole. Ihan pelkästään sellainen yksityiskohta, että aina kun olen pessyt pyykkejäni tietynlaisissa pesukoneissa, vaatteisiin on alkanut tulla reikiä. Eikä kyse kuitenkaan ole siitä, että olisin laittaanut pyykkikoneeseen vetoketjuja tai hehkulamppuja. Oon vaan huomannu, että silloin kun pesen pyykkini kunnon koneilla, vaatteet pysyy ehjänä, mutta heti kun käyttää huonompia alkaa vaatteet näyttää kulahtaneilta oltermanneilta.

Mikä se "huonon" ja "hyvän" pesukoneen ero sitten mun mielestäni on?
- On ihan kivaa on jos koneeseen mahtuu enemmänkin tavaraa kuin yhdet sukat, ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
- Sellaiset halvat ja pienet pesukoneet pesee ihan tuhottoman pitkään, tälläkin hetkellä käytössäni oleva pesukone pesee normaaliohjelmalla melkein kolme tuntia! a) Yritäpä pestä normipäivänä useampi koneellinen pyykkiä niin etteivät naapurit hermostu ja oma järki säilyisi. b) Mieti mikä mekaaninen rasitus vaatteeseen kohdistuu kolmen tunnin pyörityksen aikana. Ei ihme jos vaatteet nukkaantuu (ja menettää värinsä) hetkessä.
- Kolmantena asiana mun on tehtävä maksamatonta mainostusta ja iloittava kennorummusta. Ei ole tullut yhden yhtä reikää vaatteeseen silloin kun olen pessyt vaatteeni vain kennorumpuisilla koneilla, mutta heti kun ei ollutkaan sitä mahdollisuutta niin johan alkoi sukkahousut muuttua verkkosukkahousuiksi koneessa.

Ja mikä ihme siinä on, että ihmiset ei halua käyttää taloyhtiön pesukonetta/kuivaushuonetta ja on ihan pakko ostaa se oma pesukone (ja inistä asuntonäytöissä kun pesukone ei mahdukaan kylpyhuoneeseen)? Jos mulla olis mahdollisuus käyttää jotain muuta kuin tuota hidasta, reikiä nakertavaa muoviläjää niin käyttäisin, mutta koska kaikilla on aina niin kova tahto hankkia se oma halpa muoviläjä niin ei ole mitään syytä ostaa taloyhtiölle kunnollista konetta. Arvatkaa mitkä ne syyt on olleet sille että ei halua pestä vaatteitaan yhteisessä käytössä olevassa koneessa tai kuivata vaatteitaan kuivaushuoneessa? Koska joku ihan varmasti tulee pysäyttämään koneen kesken kaiken ja nuuhkii pikkuhousuja kuivaushuoneessa. Mun pyykit on aina saaneet peseytyä rauhassa, kukaan ei ole nuuhkinut alusvaatteitani eikä mitään ole viety ja minä sentään olen pessyt pyykkejäni myös hoasin pesukoneissa.

Jos edelleen haluat omistaa sen oman pesukoneen niin siitä vaan, mutta mieti nyt ainakin minkälaisen ostat. Ei se rikkinäinen henkkamaukka-paita varmaan haittaa, mutta laitapa sinne koneeseen yhtään kalliimpia asioita ja mieti sitten kuinka hyvä valinta se halvin mahdollinen pikkukone oli. :>

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ei aina tarvitse murehtia kahdenkymmenen vuoden päähän

Mua on mietityttänyt se kun moni bloggaaja on puhunut esim. vanhojentassimeikistä ja siitä millainen se voisi olla, esimerkkinä vaikkapa persikan värisen* puvun kanssa persikan värinen meikki ja kaikkea muuta yhtä tylsää. Tai siis pointtina näissä kaikissa on sanottu se, että sitten kun myöhemmin katsot kuvia niin et varmaan halua nähdä itseäsi kuvassa pahimmassa goottimeikissäsi tai muuta sellaista. Mää sanon että miksei? Miksi pitäisi ihan oikeasti murehtia sitä että vanhojentanssipäivän meikki SAATTAA näyttää mielestäsi tyhmältä vaikkapa kahdenkymmen vuoden kuluttua? Eikö olisi ehkä kivempi kummastella että miksi ihmeessä tein asian x kuin miksi ihmeessä en tehnyt asiaa y? Miksei sen persikan kanssa kokeilisi vaikka kirkasta pinkkiä tai vihreää? Täytyy tietysti löytää ne oikeat sävyt ja meikki kannattaa kuitenkin tehdä oman maun mukaan, mutta yritän nyt kuitenkin sanoa, että älkää nyt ihan oikeasti murehtiko nyt mitä mieltä tulette olemaan asioista myöhemmin. Samalla haluan taas muistuttaa siitä, että eikö tärkeämpää kuitenkin olisi tykätä itse kuvista kuin siitä meikistä, joka siinä kuvassa melkein näkyy. ;)

Tulipa myös mieleen omat tanssit, silloin kivikaudella kun kouluun ei menty vanhojen päivänä limusiinilla eikä kuvia käyty otattamassa studiossa. Luin vähän omien tanssieni jälkeen jostain naistenlehdestä jutun, jossa pari juuri tansseissa ollutta pääkaupunkiseutulaista tyttöä sanoi näin: "Kaikki tytöt varmaan nauraisivat jos joku tulisi vanhojentansseihin itsetehdyssä puvussa ja kampauksessa." Ei asioita pidä ottaa niin vakavasti! Minä tein pukuni ja kampaukseni itse, olen täysin rytmitajuton ja videolta näin kuinka olin koko ajan kaikkia askeleen myöhässä, mutta mitä sitten, mulla oli kivaa, sitä paitsi mun pukuni oli persoonallinen ja juuri sellainen kuin halusin. Päivä on juuri niin hyvä kuin haluat sen olevan, ei saa antaa vähäpätöisten asioiden, kuten silmäpaon sukkahousuissa pilata sitä. Ja vaikkein itse mikään positiivisuuden perikuva olekaan niin kyllä tuo pienien ongelmien "sivuuttaminen" pätee muussakin. :)

*Sori, joudun nyt käyttämään typerää nimitystä väristä, mutta ajatuksena mulla oli sellainen oranssihtava vaalea väri, niin kuin persikan kuoren pääväri.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Ohjeita kuvausmeikkiin




Nekku Lazy Dynamite -blogista kirjoitti juuri ohjeita valokuvaa varten meikkaamiseen ja halusin tuoda oman näkökulmani kuvausmeikkiin, sillä oon oikeesti nähnyt aika kauheita asioita kuvausmeikeissä ja nääkin olisi voitu välttää ihan yksinkertaisilla tiedoilla. En nyt aio toistaa kaikkea, mitä Nekku jo kertoi joten kannattaa kurkata oheita myös sieltä. :)

Ihan ensimmäisenä kannattaa muistaa sellainen asia, että meikillä ei tehdä oikeita ihmeitä, jotkut asiat vain on huolehdittava ensin:

- Viikset! Tää on sellainen asia, joka on helppo olla huomaamatta, mutta kamera usein huomaa asioita, joita ei joka aamu meikatessa nääkään. Kaikilla meillä kasvaa kasvoissa sellaista pientä nukkaa, ei, se ei ole parta eikä viikset sanan virallisessa merkityksessä. Joskus tää nöyhtä sattuu kasvamaan liian pitkäksi ja se näyttää aika karulta. Tätä ei mun mielestä tarvitse ajatella mitenkään nolona asiana, ajattele se samoin kuin kulmien nyppiminen.


- Kohollaan olevat arvet, ruvet ja finnit. Kannattaa miettiä lähteekö esim. rupia peittämään, sillä peittäminen yleensä saa sen näyttämään vain rujommalta. Asiansa osaava kuvaaja kuitenkin poistaa sen jälkikäsittelyssä ja se taas saattaa onnistua jopa paremmin ilman sitä peittämisyritystä.


Varsinainen meikki:

- Jos sinulla sattuu olemaan ammottavat ihohuokoset - kuten allekirjoittaneella - kokeile jotain pohjustusvoidetta vaikka et sitä normaalisti käyttäisikään. Lopputuloksesta tulee miellyttävämpi eikä tarvitse vihata omaa kuvaansa tuollaisten pikkuseikkojen takia.

- Käytä meikkivoidetta kuvassa. Nekin joilla on mun mielestä luonnossa ihan uskomattoman tasainen ja nätti iho usein tarvitsevat jotain kuvaan. Ne studiosalamat, mahdollisesti jännittävä tilanne ja se hurja poseeraaminen saa aika pikaisesti punan kenen tahansa kasvoille, joten se on ihan kiva peittää etukäteen. Ei kukaan halua katsoa itseään kuvassa, jossa näyttää siltä kun olisi tullut suoraan kuntosalilta. Tää on tietenkin asia, jonka voi korjata jälkikäsittelyllä, mutta se etukäteen tehty meikki helpottaa kaikkien elämää.

- Valitse oikea sävy. Ihan oikeasti, jos et ole ruskettunut niin älä valitse sitä kesäsävyäsi meikkivoiteesta. Teet oikealla valinnalla itsellesi vain palveluksen. Ota mieluummin himppusen liian vaalea väri kuin liian tumma, tumman huomaa heti, mutta sopivasti vaaleampi saa kasvot yleensä näyttämään virkeämmiltä.

- Puuteri ei välttämättä ole tarpeellinen, kun vasta siinä vaiheessa kun kasvot alkavat kiillellä. Se saa usein näyttämään meikin tunkkaiselta tai tarttuu niihin nöyhtäkarvoihin. Ja sitä ei saa sitten unohtaa lisätä välissä jos meikki alkaa kiiltää. :)

- Ne aurinkopuuteritkin kannattaa jättää kuvaustilanteessa sinne omalle meikkipöydälle. Ne harvoin sopivat kellekään ja sävyero oman ihon ja aurinkopuuterin kanssa saattaa korostua kuvassa liikaa.

- Jos teet varjostuksia niin varmista että väri ei ole liian keltainen tai liian oranssi. Hyväksi havaittu konsti on sekoittaa omaan meikkivoiteeseen himppusen tummempaa ja tehdä varjostukset sillä. Ei siis näin:


- Jos kuitenkin käytät itseruskettavia, aurinkopuutereita tai vaikka sitä väärän väristä meikkivoidetta niin älä unohda että olet muutakin kuin kasvot, sinulla on myös kaula, decoltee ja kädet. Ei välttämättä näytä kovin hyvältä jos kasvot näyttävät kaulaa kaksi astetta tummemmalta. Sanonpahan vaan. :>

- Ei kannata unohtaa myöskään rajauksia silmissä, olivatpa ne ihan ohuet tai paksut ja kissamaiset, ne kannattaa silti pitää mielessä jos haluaa että silmät erottuvat kuvissa kunnolla.


Välineet:

- Kannattaa miettiä että riittävätkö ne meikkipakettien mukana tulleet pikkusiveltimet tarpeeksi siistiin jälkeen. Eräänkin meikkaajan jälki oli todella suttuista koska hän yritti selvitä huonoilla ja/tai halvoilla joka suuntaan hapsottavilla minisiveltimillä ja mulla ei edes ollut kanttia sanoa asiasta.


Haluaisin myös tarttua pariin asiaan, jotka Nekun tekstissä/kommenttiboksissa tuli ilmi:

- Tuolla valon värillä ei oikeastaan kannata vaivata päätään. Pelkästään auringonvalon väri saattaa muuttua parin sekunnin aikana ja koskaan et voi olla ihan varma mitä kuvaaja päättää tehdä. Et voi siis välttämättä varautua tässä suhteessa, tosin esim. studiolosuhteet nyt on aika vakiot. Tää on kuitenkin niin monisyinen asia, että hulluksihan siitä tulee jos yrittää ennakoida jokaisen asian. Kuvaajan kanssa juttelu saattaa kyllä jeesata.

Tässä mulla on pari esimerkkikuvaa, jotka eivät ole omia vaan Arttu Ahlstenin kuvia, itse olen ne luvan kanssa leikellyt, itse kuvat siis olivat paremmin rajattuja. :D
Kuvat on tosiaan samasta meikistä, samasta mallista ja otettu ehkä ehkä viiden minuutin erotuksella toisistaan ja kuinka erilaisilta ne näyttävätkään.


Aika harvoin kuvaajat myöskään kuvaavat mustavalkokuvia suoraan, väitän että suuri osa kuvaajista kääntää kuvansa mustavalkoisiksi jälkikäsittelyssä. Kannattaa ehkä tiedostaa mitä meikille tapahtuu mustavalkokuvassa, mutta senkään suhteen ei kannata menettää yöuniaan, sillä nykyään aika harvoin voit ennustaa tuleeko kuva olemaan värillinen vai mustavalkoinen. :)
Tässä pieni esimerkki samasta meikistä mustavalko- ja värikuvassa. Tuo meikki oli muuten todella pelottava luonnossa, mutta näissä ei näytä yhtään niin raskaalta.


Viimeisenä vinkkinä, että jos vaan mahdollista niin kuvaajan kanssa kannattaa keskustella tulevasta kuvasta ja meikistä. Teillä voi olla lopputuloksesta ihan päinvastaiset ajatukset, mutta nekin ajatukset saattavat löytää sen saman raiteen pienellä etukäteisellä juttelulla.

Tässäpä nää päällimäiset ajatukset, lisää saa tietysti kysyä. Ja että tässä olisi enemmän omia kuin vieraita kuvia niin tässä vielä pari ihan onnistunutta meikkiä ;)


torstai 10. helmikuuta 2011

.

Tulipahan vaan mieleen aamulla asia, jonka mun mielestä harmittavan harva tietää. Tiedättehän kun aika monessa vaatteessa lukee materiaalilapussa tai mainostekstissä "bambu" ja että bambu on antibakteerinen materiaali. No kerronpa mitä se tarkoittaa: se on ihan sitä samaa tylsää viskoosia kaikki. Yhdysvalloissa ei edes saa sanoa bambusta tehtyä viskoosia bambuksi vaan nimenomaan viskoosiksi, koska sitähän se on siitäkin huolimatta siitä tehdäänkö se bambusta tai vaikkapa kuusesta. Ja ne antibakteeriset ominaisuudet? Bambu sellaisenaan saattaa kasvaa paremmin ilman torjunta-aineita kun muut vastaavat, mutta sen valmiin bambuviskoosivaatteen ominaisuuksiltaan se on ihan yhtä vähän tai paljon antibakteerista kuin kaikki muukin viskoosi (poikkeuksena kaikenmaailman viimeistykset tms.). Ei mulla muuta kuin että kannattaa miksi ottaisi bambuvaatteen, josta maksaa 30 euroa eikä tismalleen samanlaista viskoosivatteetta, joka maksaa 10 euroa. ;)

tiistai 25. tammikuuta 2011

Viime joulun viimeinen joululahja

Vaikkei sitä aina uskoisi niin en tykkää ompelemisesta. Tykkään kyllä asioiden kokeilusta, mutta kun ne housut on kerran kaavoittanut ja kankaat leikannut niin innostus loppuu siihen. Ompelen pääasiassa siitä syystä että en vaan löydä kaupasta sellaisia vaatteita joita haluaisin.

Tää joululahja menee tuohon tykkään asioiden kokeilemisesta -kategoriaan. Halusin tietää voiko aikuisen kaavaohjeita käyttää lapsen vaatteen ompeluun. Vastaushan on ihan ilmiselvä kyllä, mutta niitä pitää vähän soveltaa. Tai siis jos ohjeissa on jotain lisäyksiä ja poistoja niin osa niistä saattaa olla sellaisenaan ihan liian suuria tai pieniä. Poistapa pienen lapsen vyötärönympäryksestä kahdeksan senttiä, jep, ei se pienikään lapsi niin pieni ole.

Syksyllä koulussa kaavoitimme miesten liivin ainoastaan pienoiskoossa ja koska mua on aina kiinnostanut enemmän miesten vaatteet, halusin osata piirtää sen myös ihan oikeasti (njoo, seuraavalla kerralla ehkä ihan aikuisen ihmisen koossa ;) niin ajattelin kokeilla sen tekemistä kaksivuotiaalle kummipojalleni. Mun piti mitata kummipoika marraskuussa vierailun yhteydessä ja ommella liivi joululahjaksi. Sitä visiittiä ei vieläkään ole tullut, mutta pyysin joulukortissa mitat postin välityksellä ja pari viikkoa sitten sain viimein tehtyä liivin. Se onnistui yllättävän hyvin! Arvioin että normaaleista lisäyksistä ja poistoista käytän vain noin kolmasosaa ja silmiäni - jos vaikkapa muotolaskos näytti liian isolta tai pieneltä niin tein lisäyksen/poiston sellaisella määrällä että kaava ei näyttänyt ihan suhteettomalta. Jos joku aikoo ommella pikkuliiviä niin saa toki kysellä tarkempia ohjeita, mutta tässä kohtaa ne on varmaan aika tarpeettomat.

Tein tosiaan liiviin myös muotolaskokset taakse ja etupuolen muotolaskokset muutin leikkaussaumoiksi helpottaakseni omaa elämääni. Liiviin tuli myös vuori ja pieni tasku. Harmi vaan, en tajunnu ajatella liiviin mitään kasvunvaroja, mutta voihan sen jättää rennosti auki kun poika kasvaa napeista ohi. ;)

Ja tässä pari kuvaa, jotka sain viime viikolla. Kuvat ovat pieniä, koska ne on leikelty isommista kuvista. En vaan kokenut tarpeelliseksi esitellä teille räkää poskella ja taustalla olevia leikkejä. ;)



Ainiin, tulen vielä joku päivä valittamaan teille vaatteiden värittömyydestä, joten puolustaudun jo nyt, että liivi on musta ihan säästösyistä - kaapista sattui löytymään hyvän kankaan jämäpalat.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Erikoinen säästövinkki

Olen nyt vuoden verran väittänyt julkisesti olevani materialisti. Kaveri kuitenkin pari viikkoa sitten ihmetteli että en minä mikään materialisti ole. Aloin miettimään asiaa uudestaan ja totesin että materialisti on ehkä vähän väärä sana. Olen enemmänkin välineurheilija tai jonkinlainen hifistelijä. Välineurheilun opetti äiti, joka on aina ollut sitä mieltä että lapselle ei saa antaa vaikkapa huonoja vesivärejä jos lasta sellainen kiinnostaa sillä huonoilla välineillä kaikki into varmasti lopahtaa nopeasti.

Tää kaikki pitää tietysti pitää kohtuuden rajoissa. En tee yhtään mitään vaikkapa huippuveitsillä tai laadukkailla öljyväreillä. Eikä mua kiinnosta pistää sisustusta uusiksi joka viikko. Kaikkea ei tarvitse omistaa. Tämä kaikkea ei tarvitse omistaa -ajattelu on iskenyt muhun erityisesti vaatteiden kanssa ja se on ihan loistavaa. En ole ostanut vaatteita pitkään aikaan vaikka ihan oikeasti tarve uusille perusvaatteille on ollutkin. En vaan tahdo ostaa jotain t-paitoja, joissa saumat alkavat kiertää ekassa pesussa.

No mikä se säästövinkki sitten on? Opettele jonkinlainen materiaalituntemus ja mielellään vähän pidemmälle kuin se perinteinen "puuvilla on luonnonkuitu ja polyester tehdään muovipusseista", koska se on jokseenkin hyödytöntä. Täytyy mennä pintaa syvemmälle niin sanotusti. Annanpa esimerkin: Olen etsinyt ohutta villatakkia, jota voisi käyttää takin alla, mutta olisi sen verran kivan näköinen että sitä voisi käyttää muutenkin, neuleen pitäisi olla konepesun kestävä (vaikka ehkä tiedättekin että villaa tarvitsee pestä aika harvoin) ja mielellään sen pitäisi olla sellainen ettei nyppyyntyisi kovin helposti. Tää viimeinen juttu on hankalin asia nähdä kaupassa, sen yleensä huomaa vasta käytössä ja silloinhan on jo liian myöhäistä.

Sain hetki sitten vinkin ohuista neuleista, joissa konepesu on sallittu, hintaa neuleilla oli ihan käsittämättömästi, mutta nyrkkisääntönä olen voinut pitää sitä, että johonkin pisteeseen asti hinta kertoo laadusta. Selailin puljun nettisivuja ja löysin aika mielenkiintoisen jutun materiaalin kuvauksesta, viesti meni kutakuinkin näin: Käyttämämme villa on luonnontuote ja siksi nukkaantuu käytössä, tämä kuuluu villan luonteeseen. Nukkaa voidaan poistaa neuleen pinnalta eikä neule kärsin sen poistamisesta. Voi tietysti olla että myyjällä on jotain tietoja, jota minulla tai materiaalituntemuksen opettajalle ei ole, mutta tuo viimeinen "neule ei kärsi nukan poistamisesta" sai mut oikeasti epäilemään yrittääkö myyjä vain sanoa, että asiakkaalla ei sitten ole valitusoikeutta vaikka kallis neule nukkaantuukin hetkessä.

Tämän myyjän muljautuksen ansiosta säästin vähintään kuukauden vuokrani verran rahaa (sanottakoon että asun kimppakämpässä ihan kohtuulliseen hintaan). Voihan olla että nyt multa menee hyvä villatakkia sivu suun, mutta en halua riskeeratakaan, sillä mun tiedossani on, että villasta saa aika kätevästi estettyä nyppyyntymistä esim. langan tiukalla kierteellä ja kaikenlaisilla viimeistyksillä. Nämä asiat tekevät tietysti materiaalin ja sitä kautta tuotteen kalliimmaksi, mutta voisin olettaa että muutamien satojen eurojen neuleessa hintaa tulisi muustakin kuin sanasta Kashmir. Haluan kaiken lisäksi ajatella että pelkästään maalaisjärjellä ymmärtää, että tottakai villa kärsii siitätä kun nukka otetaan pois: Villa nyppyynttyy -> otetaan nypyt pois -> villa ohenee, sillä osa siitä on nyppyyntynyt ja poistettu.

Ei kun materiaalitietoutta kouraan. Onhan se välillä vähän turhauttavaakin tajuta, että et välttämättä voikaan aina nähdä tai ennustaa miten materiaali tulee käyttäytymään, mutta musta on hyvä olla varautunut.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Lisää älynväläyksiä

Nyt kun olen vakuuttunut siitä, että en ole vain vainoharhainen tai ylihuolehtiva niin kehtaan kertoa mun viimeisimmästä väläyksestä.

Olin menossa viettämään joululomaa ja aika nopeasti huomasin, että mun luomeni on ihan turvoksissa. Silmässä ei ollut mitään vikaa, mutta luomi vaan oli todella turvonnut. Se turvotus ei ollut mikään parin tunnin juttu vaan parin päivän juttu. Olin jo miettimässä miten pääsen lääkärin toisella paikkakunnalla kun huomasin että silmä alkaa olla jo vähän parempi. Mietin kuitenkin tulevia kissanristiäisiä ja meikkaamista. Ei niin ettenkö kehtaisi esiintyä ilman meikkiä, päinvastoin, suurimman osan ajasta olen vain ihan liian laiska tekemään yhtään mitään. Mietin kuitenkin sitä, että jos luomeni onkin vaikka tulehtunut niin en kyllä uskalla sille laittaa mitään ettei sitten ne meikitkin mene pilalle tai etten saa jotain tulehdusta uudestaan niiden avulla.

Olenkin ennenkin käyttänyt tuotteitani mahdollisimman hygieenisesti, ihan siitä syystä että haluan uskoa niiden pysyvän parempana jos en töki niitä koko ajan likaisilla siveltimillä tai sormilla. Ripsiväri on oikeastaan ollut ainoa, jolle en ole vielä keksinyt mitään hygieenisempää ottotapaa kuin purnukan oma harja. Turvonnut luomi sai mut kuitenkin miettimään vaihtoehtoja. Yhtenä selkeänä vaihtoehtona on tietysti erillinen kierreharja, mutta en ikinä ole oikein tykännyt niiden tekemästä jäljestä, jossa ripset liimaantuvat paakuiksi. Toinen vaihtoehto oli viuhkasivellin, jota saikin muuten metsästää. Omani löysin tuurilla Amazon.comin kautta. Tuurilla siksi että edes heidän oma hakunsa ei osannut löytää tuota sivellinta. Omani on oletettavasti MACin 205 ja oikeastaan ihan sama vaikkei olisikaan, kunhan se on toimiva. Ja niin se toden totta on.


Ideana mulla oli se, että otetaan ripsiväristä kasa erilliselle lastalle ja siitä siveltimelle.

Lopputulos on vähän häiritsevänä kuvana ja mietin jo, että esittelenkö sitä ollenkaan, mutta itse inhoan kaikenmaailman selostuksia (ja arvioita), joissa vaan todetaan jotain ja jätetään juttu puolitiehen.

Käytetty ripsiväri on kuivahtamaisillaan oleva Sensain 38, kummassakin silmässä yksi pikainen kerros. Näyttävämpää tulosta saisi varmaan taivutuksilla ja useammilla kerroksilla, kokeillaan sitä seuraavalla kerralla. Tykkään kuitenkin siitä miten siisti tulos siveltimellä (vasemman puoleinen silmä) tuli verrattuna tuohon ripsivärin omaan harjaan. Huomiona vielä se, että siveltimellä sain jotain väriä myös ulkonurkassa oleviin alaripsiin, mutta tuollaisella harjamallisella se ei onnistuisi ikinä, ainakaan mun itse tekemänäni.



Niin ja jos joku nyt haluaa päästä sanomaan että eihän tuossa sivellinversiossa nyt mitään tapahtunut niin tarkastakaa täältä, ei niissä mitään ripsiä edes näy. :P

perjantai 7. tammikuuta 2011

Lukihärö-Smykki

Niin, huomasin vaan jotain jännää omasta ajattelustani. Jos mun ikäinen ihminen, entinen koulukaverini kirjoittaa Facebookissa: "Käytiin shoppailemassa juttuja uudelle asukille" ja lisäyksenä "Vaatteita, hoitolaukku ja silinteri" Tottakai ajattelen ensimmäisenä, että kyseessä on koira. Vaikka en varsinaisesti arvostakaan koirien pukemista esim. silinteriin. Luen seuraavan kommentin: "Kuulinkin juuri tulevasta perheenlisäyksestä" On mun pakko lukea alusta uudestaan ja todeta kuinka väärin voikaaan lukea sanan sitteri.

Huomasin myös lukeneeni sanan Kalavale Kalevalana ja saatoin tajuta jotain uutta Kalevalan synnystä.

Lukihärö-Smykki kiittä ja menee nukkumaan.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Mummolappuja horisontissa

Mummolappu on ehkä vähän harhaanjohtava termi, mutta ihan pätevä nimike niille huomautus- ja valituslapuille esim. ilmoitustauluilla. On toki olemassa myös niitä "mummoja", jotka eivät tyydy vain kirjoittamaan huomautusta vaan esimerkiksi repii pyykkisi kuivausnaruilta, jos niitä ei ole poistettu kello 7.00, vaikka ei olisi itse aikeissa edes pestä pyykkiä.

Se talo, jossa minä asun taitaa olla joku mummolappujen luvattu rakennus. Kuvasin muutaman samalla viikolla ilmestyneen ennen joulua. Tiedä sitten mihin kirjeenvaihto on yltynyt tämän parin viikon aikana. ;)

Minä itse olen kova inisemään siitä, että porausta kuuluu koko ajan ja se kyllä kuuluu koko talon läpi. Tämä lappu kuitenkin ihmetytti jopa mua itseäni, en nimittäin muista kovin usein kuulleeni porausta viimeisen kahden kuukauden aikana. Tai olen toki, mutta se on ollut remonttimies ja niiden poraus kai on ihan suotavaakin. Tykkään kovsti myös vastauksesta. :D


Toinen lapuista on mun mielestäni ehkä paras! Osittain myös sen takia, että en ymmärrä tätäkään, sillä ainakaan siinä huoneistossa, jossa minä asun ei kyllä kuulu kuin oman suihkun ääni, naapurin lapset ja neljältä aamulla raikaava musiikki, jota voisi vaikka laulaa mukana, koska sanoistakin saa selvää. Ehkä tämän naapurin makuuhuone on vaan saatu lätkäistyä kaikkien putkien viereen. Jos tykkäsin edellisen vastauksesta niin tää on vielä parempi.


Itsekin olen saanut ihan ikioman mummolapun, ei tosin kovin erityinen, sillä kaikki muutkin vieressä olleet pyörät olivat saaneet "Pyörä siirrettävä välittömästi t: hallitus" -lapun kylkeensä alle kahden tunnin. Harmittaa vaan etten kuvannut sitäkin, sillä siinä sanamuoto ei ollut noinkaan selkeä, se oli kirjoitettu niin, että kuulostaisi kovin hienolta ja arvovaltaiselta, mutta se oli kaikkea muuta.

Huonoista kielellisistä taidosta tulikin mieleen. Viimeksi eilen sanoin, että mun suomeni on kaikkea muuta kuin hyvää, mutta silti minua saa helposti huvitettua vaikkapa sillä kyltillä, jonka näin eilen erään kampaamon ikkunassa, se oli ehkä vähän turhankin lyhyt, sillä se ytimekkyys puuttui: "OPISKELIJAT 20%" Haluaisin ymmärtää että kampaamo mainostaa jonkinlaista alennusta opiskelijoille, mutta toisaalta se voi tarkoittaa myös sitä että opiskelijan tekemää työtä myydään joko kahdellakymmenellä prosentilla hinnasta, -20 prosenttia hinnasta tai vaikkapa sitä, että opiskelijoita saa nyt edullisesti.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Ruoka mielessä

En nyt aio ilmoittaa, että olen tehnyt jonkin hätäisen uudenvuodenlupauksen, mutta aion kertoa päätöksestäni, jota itse asiassa aloin jo toteuttaa ennen vuoden vaihtumista.

Olen pistänyt ylös kaikki menoni ja viimeisen kahden kuukauden aikana olen käyttänyt n. 150 euroa kuussa ruokaan (enkä ole edes syönyt ravintoloissa). Siis ihan oikeasti, minä, yksin syövä pieni ihminen olen saanut jostain kaavittua kasaan noin paljon rahaa ruokaan ja kuluttanut ne ejohonkin moskaan, jota en edes muista. Eipä ihme että on säästöt huvenneet huolestuttavasti. Kai minä nielisin tappioni jos olisin edes syönyt hyvin, mutta kun en todellakaan ole. Aionkin siis alkaa oikeasti tekemään ruokaa useammin kuin kerran viikossa ja niin, että ruoka ei olisi vain jotain välttämätöntä pullamössöä vaan jotain, josta olisi oikeasti hyötyä.

Tää ajatus lähti toki muhimaan tuosta opiskelijabudjetissa hirvittävästä summasta rahaa, mutta myös siitä kun joululoman aikana kuuntelin veljeni paasausta ravintorikkaasta ruoasta ja omega-3-rasvahapoista. Veli on jotenkin niksauttanut aivonsa - hyvässä ja huonossa - ruoan suhteen ja luennoi siitä halusivatpa kuulijat kuulla tai ei. Jotain veli oli kuitenkin tehnyt oikein, sillä itse tajusin kuinka huonosti olenkaan syönyt ja varsinkin kun tajusin, että sillä voi olla yhteyttä niihin asioihin joista olen nyt kärsinyt koko syksyn:

* Hiukset ja oikeastaan päänahka rasvoittuvat vielä saman päivän aikana kun hiukset on pesty, joten niitä täytyy pestä usein. Tiedän toki sen, että tästä tulee aikamoinen kierre, mutta vaikka yrittäisin rauhoittaa tilannetta kulkemalla likaisilla hiuksilla, ei sillä ole mitään merkitystä. Lopputulos on se, että olen kulkenut kaksi viikkoa likaisilla hiuksilla, sitten jatketaan taas alkupisteestä.

* Olen kärsinyt pahasta aknesta, epäpuhtaasta ihosta ja kaikenmaailman näppylöistä jo ennen kuin täytin kymmenen. Tujuilla lääkekuureilla ne on aiemmin saatu kuriin, mutta aina vain hetkeksi. Nyt tuntuu että finnit alkavat tulla takaisin pahempina kuin koskaan. Ei ole kovin mukavaa huomata, että kasvoissa on jättimäisiä ihon alla muhivia räkäpaiseita, joihin vielä kaiken muun lisäksi sattuu. Ne Roaccutanit jättäisin mielelläni sinne apteekin hyllylle, tässä nyt ei kuitenkaan takuuvarmasti taistella enää aknen kanssa.

Mietiskelin asiaa veljeni kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että nämä ongelmat saattavat johtua siitä, että olen aika kuiva ihminen, jolloin keho alkaa rasvoittaa itse itseään. Normaalisti tässä tilanteessa varmaan käskettäisiin rasvaamaan päätä ja niin edelleen. Se kuitenkin tuntuisi oireen, ei syyn lääkitsemiseltä. Kuka tahansa osaa sanoa, että oiretta hoitamalla ei varmasti päästä eroon siitä, mikä niitä oireita aiheuttaa. Ja kukapa ei haluaisi eroon finneistä ja rasvaisesta tukasta. Vastauksena siis on se, että alkaisin syömään rasvaa, sen sijaan että laittaisin sitä naamaani. Ei nyt kauhoa lusikalla voita, mutta saada rasvaa muustakin ravinnosta kuin vaikkapa juustosta.

Olen myös valittanut kovasti koulumme ruoasta, hintaa on 2,60 e aterialta ja nälkä tulee viimeistään kahden tunnin kuluttua syömisestä. Tuntuu siis että raha menee ihan hukkaan, se nimittäin sisältää lähes poikkeuksetta pastaa/riisiä ja jotain epämääräistä sörsseliä niiden kanssa. Tai jos kyse on kasvisruoasta, ei ruoka ole ollut kuin pääasiassa porkkanaa ja sipulia. Eikö muka 2,60 eurolla (joka ei ole edes koko totuus) saada tehtyä mitään muuta kuin ruokia, joissa on joka ikinen päivä porkkanaa. Nojoo, nyt eksyttiin vähän aiheesta, mutta ajatuksena oli kuitenkin se, että mieluummin jättää syömättä kuin maksaa tuon summan, koska silloin en tunne nälkää kuin aikaisintaan kotiin päästyäni, jos ollenkaan. Kaikki varmaan osaavat sanoa, että ei ole kauhean fiksua olla syömättä koko päivänä. Ajattelinkin kokeilla eväiden syömistä koulussa. Sellaisten eväiden jotka pitäisivät nälkää pidempään kuin sen pari tuntia ja jotka maistuisivat muultakin kuin porkkanalta.

Tämän päätöksen ideana on siis se, että aion pitää itsestäni parempaa huolta. Olen aiemmin aina laiminlyönyt itseni, koska en ikinä ole ajatellut että haluaisin elää vaikkapa satavuotiaaksi. Karu totuus kuitenkin tuntuu olevan se, että se mitä syön vaikuttaa myös nyt, ei vasta tulevaisuudessa.

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...